Liikenteessä ei pitäisi koskaan kulkea täysin omiin ajatuksiinsa uppoutuneena, ei varsinkaan ruuhka-aikana. Niin, ettei tajua / huomioi ollenkaan, mitä ympärillä tapahtuu. Minä huolimattomuuttani näin toimin ja otin opikseni toivottavasti loppuelämäkseni. Olin kävelemässä Lauttasaaren sillalle Ruoholahden suunnasta. Yritin siirtyä sillalle, ja suurta ihmetystä herätti se, ettei koira suostu yht'äkkiä menemään eteenpäin, ei millään. Ei, vaikka kuinka houkuttelin ja komensinkin. Mietin, että ehkä siellä on jotain estettä. En itse nähnyt ainakaan edessäpäin mitään, joten kovin suuri juttu se ei voinut olla. Hetken neuvoteltuani sain koiran menemään muutaman askeleen eteenpäin, jotka se otti todella vastahakoisesti ja epäröiden. Taas pysähdyttiin ja minä ihmettelemään kahta enemmän, mikä tässä mättää. Mitään outoa ei pitäisi tiellä olla. Autojakin menee sillalle, joten ei sitä olla voitu nostaa ylös merellä kulkijoita varten. Samassa huomaan, kuinka bussi hiljentää vierellä. Ja se todellakin on lähellä. Ehkä 10 sentin päässä meistä. Nyt ymmärsin, miksi koira ei halunnut kulkea. Jos oltaisi kävelty vielä jonkin matkaa, olisi voinut käydä huonosti. Oltiin melkein aidassa kiinni. Tajusin siirtyneeni sillalle väärältä puolelta. Sieltä, mistä autot sinne liikkuvat. Sillallehan on jalankulkijoille oma ns. sisäänkäyntinsä, jonka kaide erottaa selkeästi autojen puolelta. Kyllähän minä olen sen tiennyt aina. Nyt seilailin aivan muualla kuin liikenteen seassa. Ajatukset sekaisin kaikesta muusta. En tiedä, oliko bussikuskilla aikomus tulla huomauttamaan, että olin väärällä puolella, enkä jäänyt asiaa selvittämään. Luikin äkkiä takaisin ja päästiin ehjin nahoin turvalliselle reitille. Sinne koirakin kulki pitkin ja varmoin askelin. Jos olisin ollut liikkeellä yksin, olisin luultavasti saanut osumaa auton keulasta. Kai näitä voi sattua kaikille. Mutta tästä lähtien täytyy tehdä ajatustyöt jossain rauhallisemmissa paikoissa :)
Joulu oli Oonan osalta sitä samaa kuin meillä muillakin. Herkkuja. Kinkkua, possunkorvia ja kuivattua poronselkää. Ei kuitenkaan liiaksi. Meillä on ollut tapana lähipiirissä lahjoa jouluisin myös eläimet, eikä poikkeusta tapahtunut tänäkään vuonna. Herkkujen lisäksi paketeista paljastui myös jotain pysyvämpää ja oikeasti hyödyllistä.
Oonalla on ollut jo vuosikaudet oma pesä, jossa se on nukkunut joka ikinen yö. Kun muutettiin tänne uuteen kotiin, se ei ole petiinsä koskenutkaan. Olen ihmetellyt usein, mikähän siinä on ollut vikana. Sohva tai välillä mun sänkykin ovat olleet parempia paikkoja, jopa lattia. Nyt kun sijasin lahjatyynyn pesäkoloon, on se alkanut taas kelvata. Nyt ei ole vasu enää tyhjillään öisin, eikä aina päivisinkään...
Luultavasti vanhat pahnat alkoi kyllästyttää. Kaivattiin jotain uutta ja pehmeämpää.
Mun omasta ostamastani paketista löytyi puolestaan uusi hihna. Näitä fleksejä meillä on kotona jo olemassa ainakin kaksi ennestään, mutta ne ovat molemmat niin pieniä, että Oona saa ne halutessaan kiskottua katki ja olen aina sitä pelännyt, joten turvallisuussyistä päädyin tähän suurempaan taluttimeen. Musti ja Mirri-liikkeestä ostin, hinnaltansa oli melko suolainen - 39 euroa, mutta opaskoirakortilla sain kyllä hyvät alennukset. Mutta on toki laadultaankin hyvä ja vaikuttaa kestävän, vaikka koira välillä riuhtaisee. Ajatuksena fleksin hommaamiselle oli nuo Oonan vapaa-ajan nuuskimislenkit. Mulla on nyt täällä ollut tapana tehdä sen kanssa kävelylenkki iltaisin metsässä, jolloin se saa rauhassa tutustua toisten koirien jättämiin viesteihin ja haistella hajuja aivan rauhassa. Joskus alkuaikoina annoin sen nuuskia opaskoiravaljaat päällä, mutta siitä seurauksena tuli tapa, joka haittasi sen opastusta. Nokka saattoi eksyä maahan useammankin kerran yhden lenkin aikana ilman lupaa ja koin sen hankalaksi. Lopetin valjaissa nuuskimisluvat kokonaan, kuono saa viistää maata vain vapaa-ajalla. Oonahan tykkää hoitaa myös WC-asiointinsa mahdollisimman tiheissä ryteiköissä. Noista pöpeliköistä saattaa löytyä jos jonkinlaista ällöttävää, ravasta ties mihin koirien ja ihan ihmislenkkeilijöidenkin ulosteisiin (tämän kuulin naapuriltani, ja alkoi kuvottaa samantien), joten halusin säilyä kuivin jaloin. On helppo päästää Oona pitkässä fleksissä hoitamaan asiansa, ja voin itse odottaa tien reunassa. Joissain kohtaa polun reunoilla on myös ojia, joihin ei tee mieli mennä rämpimään. Fleksi on tällaiseen käyttöön hyvä, opashommissahan Oonalla on tavallinen nahkahihna- ja panta valjaiden lisäksi, jotka olen saanut sille opaskoirakoululta. Nahkahihna osoittautui liian lyhyeksi noille koiran ryteikköreissuille, koska jouduin itsekin niissä tarpomaan. Nyt tuo osuus on kovasti helpottanut.
Tuosta Oonan kuonotyöskentelystä yritin tänään räpsiä kuviakin, mutta eihän siitä mitään tullut. Mentiin ulos kuvailemaan vasta hämärän tultua, joten kuvista tuli todella himmeitä ja epäselviä. En takaa noiden yllä julkaisemieni kuvienkaan laadukkuutta, koska en ehtinyt tarkistuttaa niitä kellään - niin käy joskus. Nyt kun on kerrankin aikaa, niin halusin laittaa ne blogiin heti. Mutta ehkä niistä selvän saa. Mun blogeissa kuvien kanssa kannattaa aina suhtautua varauksella. Ihan joka, tai edes läheskään jokaisessa postauksessa ne eivät täydellisyyttä hivo. Mutta yritän parhaani :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti