Nyt ollaan Oonan kanssa näiden Lauttasaari-treenien jälkeen siinä pisteessä, että paikan suhteen aletaan olla valmiita. Oltiin siellä eilen harjoittelemassa, ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Käytiin oikeastaan sama litania paikkoja läpi kuin aiemmin. Ensin Lidl, Apteekki ja kaikki muut liikkeet, jotka sijaitsevat vierekkäin Heikkiläntien aukiolla. Siitä vielä S-Market, kukkakauppa ja Cafe Picnic. S-Marketin luona oli parkkeerattuna kuorma-auto ja ties mitä muutakin rakennustyömaalle kuuluvaa tavaraa pitkin jalkakäytävää. Odotin, että niistä Oona varmasti hämmentyy, koska alue, jonka poikki meidän piti kävellä, oli todella sotkuinen ja epäselvä, mitä se ei aiemmin ole ollut. Mutta väärässä olin - ja hyvä toki niin. Koira kierteli, pujotteli ja ohjaili mut läpi sokkeloisen reitin kuin se olisi mennyt siitä jo kauan aikaa säännöllisin väliajoin useita kertoja. Kierrettyään työmaan parkkipaikan kautta koukaten, se palasi takaisin jalkakäytävälle itse ilman pyyntöjä. Onneksi tuo hässäkkä on poistumassa pian, ja päästään taas kulkemaan normaalia kautta kauppaan. Lauttasaaressa on ylipäätään aika paljon nyt rakennustyömaita menossa. Matkan varrella salille on Vattuniemenkadulla osittain tien tukkeena jonkinlaiset talonrakennussysteemit, ja joudutaan autoteillä liikkumaan siinäkin. Ehkä muutama metri vain, mutta hankalaksi työmaa tekee Vattuniemenrannan ylittämisen, kun pitäisi kuulla tuleeko autoja ja mistä niitä menee, mutta työmaan äänet peittävät inhottavasti osan äänistä. Täytyy vähän vilkuilla autojen valojakin, jotka erotan jo aika kaukaa. Onneksi on pilvisiä päiviä ollut nyt ja hyvin hämärää, että pystyy hyödyntämään valoja. Auringonpaisteella se on turha toivo. Koirahan ei tiedä, koska mennään yli, se mun on aina itse ratkaistava. Se selvästi tajuaa, mikä on autojen ja mikä jalankulkuun tarkoitettu väylä, tuon olen huomannut sen toimissa jo aiemmin. Eilinen oli siitäkin hyvä päivä, että aurinko pilkisteli kirkkaasti taivaalla häikäisten mun silmiä, joten en voinut itse normaalisti käyttää vähäistä näköäni, vaan nyt oltiin täydellisesti koiran taitojen ja oppiman varassa. Koko tähän harjoitukseen aikaa kului kokonaisuudessaan noin tunnin verran. Nyt voidaan tästä lähtien hyvillä mielin liikkua Oonan kanssa kahden ilman, että meillä on enää mukana matkassa näkevän ihmisen silmät seuraamassa takana :) Reitithän katsotaan aina alkuun niin, että mukana on juuri tähän tarkoitettu ammatti-ihminen, joka reittejä kanssamme katsoo, koska enhän itsekään niitä etukäteen voi tietää. Nyt Oona on ns. Lauttasaarikurssinsa suorittanut sen kiitettävin arvosanoin läpäisten, myös mulla on kaikki hallussa joten voidaan rauhassa lähteä liikkeelle ihan keskenämme, tai minä yksin, jos joskus sellainen tilanne sattuu eteen.
Nyt alkaa olla aika siirtyä joululomille uusien reittien opettelusta. Töitähän Oona tekee yhä edelleen, mutta vain sellaisissa paikoissa, jotka ovat jo tuttuja entuudestaan. Huomasi muuten, että kun käytiin uusia juttuja läpi, oli koira harjoitustunnin jälkeen väsähtänyt. Eikä ihme, onhan uuden opettelu eri juttu kuin vanhan toistaminen uudestaan ja uudestaan. Siinä joutuu mun lisäksi koirakin painamaan mieleensä paljon uusia teitä ja rakennuksia, kaikkea mitä milloinkin uudet reitit pitävätkään sisällään. Kaikesta väsymyksestäkin huolimatta Oona oppii todella nopeaan, eikä siltä tarvitse kahteen kertaan yleensä kysellä, mihin mennään, kun mainitsen uusien paikkojen nimiä. Jos nyt jotain huomautettavaa keksimällä keksin, on Lidlin paistopiste ja K-Supermarketin liha- ja kalatiskillä käyttäytymisessä hieman parannettavaa. Kova nuuskiminen ja herkkuihin huomion kiinnittäminen voisi olla vähäisempää. No, se on labradorinnoutaja ja sillä on rodulle hyvin yleinen ominaisuus, ikuinen nälkä. Menköön sen piikkiin ainakin nyt, kun niiden himoitseminen ei ole sen työntekoa häirinnyt muuten, kuin tiskeiltä poistumisen kannalta hieman, kun saan vähän enempi käskeä. Jos nyt kaikki menee suunnitelmien mukaan, se saattaa päästä ensi viikolla pariksi päiväksi Joensuuhun lomailemaan oikein kunnolla. Luonnon helmassa vapaana juokseminen ja takapihalla luun syöminen ja sen lumeen piilottaminen (Oletan, että Itä-Suomessa on jo lunta edes vähän) ovat kyllä enemmän kuin ansaittuja rentoutumishetkiä, todella hyvin se on työnsä hoitanut :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti