Seikkailua Lauttasaaressa

Viime aikoina ollaan Oonan kanssa harjoiteltu uusia reittejä Lauttasaaressa. Tämä aiheuttaa joissain tutuissa ihmisissä hieman hämmästystä, koska itsehän asun aivan toisella puolella kaupunkia. Miksi opetella ja koiralle opettaa paikkoja niin kaukana kotoa, kun lähempänäkin on samat palvelut. Syitä on oikeastaan kaksikin. Ensiksikin voinen esittää vastakysymyksen: Miksi mun ja meidän pitäisi liikkua vain aina entuudestaan tutuissa paikoissa mahdollisimman lähellä kotia? Vaikka omat lähiympäristöt ovat toki tärkeitä, tulisin hulluksi, ellen pääsisi liikkumaan muualle. Haluan tuntea kaupunkia jossa asun, ja haluan myös koirani tuntevan sen. Hiljalleen ollaan menty uusiin kaupunginosiin, joskaan ihan kaikkea ei varmastikaan aivan heti käydä läpi. Se, mikä milloinkin tulee ajankohtaiseksi jostakin suuremmasta syystä opetella, opetellaan. Huvin vuoksi ei lähdetä käymään aivan koko pääkaupunkiseutua kuitenkaan läpi. On piristävää nähdä uusia paikkoja, ja saada vaihtelua pelkkiin kotiseutumaisemiin. Toinen syy tälle Lauttasaarelle on se, että käyn siellä tekemässä kuntosalitreenin kolmeen kertaan viikko. Siihen en tässä sen enempää syvenny, asiasta löytyy ajatuksia enempi omasta blogistani. Mun mielestäni on ihan järkeenkäypää, että kun olen Lauttasaaressa jo valmiiksi, voin hoitaa siellä kauppaostokset ja muut tarvittavat asioinnit ja mennä suoraan kotiin ilman, että tarvitsee tehdä Vuosaaren kautta ylimääräinen lenkki. Siinä säästyy aikaa ja voimia varsinkin, kun päiviin on sisällytetty muitakin aikataulutettuja menoja.

Sekä viime- että myös tällä viikolla oli vuorossa Lauttasaaren S-Market, Lidl, Apteekki ja Alkokin katsottiin, kun se siinä lähellä sijaitsee. Oonahan nappaa paikat helposti nimistä muistiinsa, joten noilla nimillä mentiin ja neuvottiin sitä oikeaan liikkeeseen. Innoissaan se eteenpäin kulki ja uskon, että samalla aivot tekivät hurjasti muistiinpanoja seuraavaa kertaa varten :) Ensi tiistaina mennään uudelleen. Sittenhän se nähdään, kuinka oppi on jäänyt mieleen. Oonan tuntien on taatusti tarttunut muistiin, koska nopeasti se on aiemminkin ymmärtänyt mistä on kyse. Hienosti koira on oivaltanut myös Ruoholahden metroaseman "hissiongelman". Olen joiltakin muilta näkövammaisilta kuullut, että metrolaitureilta on hankala päästä hissiin. Hissi piippaa, mutta ei silloin, kun ovet avautuvat. Hissejähän on kaksi, joten se täytyy selvittää, kumpi ovista avautuu. Oonan kanssa me odotellaan keskellä niin, että ovet ovat meitä molemmin puolin. Mulle tuo ei ole ihan niin hankalaa, koska näköä on ihan vähän ja pystyn erottamaan kummasta ovesta pääsee sisään. Hissit on kuitenkin hankalasti rakennettu sellaisiin "syvennyksiin", että ovien näkeminen vaatii myös multa siksi aikamoista pään pyörittelyä ovelta toiselle, kurkkimista ja silmien siristelyä. Oona on ilmeisesti ymmärtänyt hiljattain, ettei nyt olla niillä helpoimmilla vesillä ja on ottanut asiakseen katsoa ovitilanteen puolestani. Se näkee oven avautumisen ja osaa viedä oikeaan hissiin. Mun ei itse tarvitse jatkuvasti näin ollen seurailla niin tarkasti hissejä ja niitä syvennyksiä.

Huomenna päästään tekemään pikakatsaus Eiraan. Se käydään tarkemmin läpi vasta myöhemmin, mutta nyt saadaan pieni maistiainen jo tulevasta. Torstaina ollaan menossa taas salille. Minä treenaamaan ja Oona lepäilemään ja viettämään vapaatuntiaan. Oonahan saa viettää töidensä lomassa vapaan hetken oman treenailuni välissä. Sillä on salilla oma paikka henkilökunnan tiloissa, joissa se saa rapsutuksia ja huomiota, josta se nauttii kovasti. Asiakkaiden ulottuvilla koira ei ole, mutta tuttu henkilökunta voi sen kanssa vapaasti jutustella. Näissäkin on kai monta tapaa toimia. Toiset tykkäävät, että opaskoira on valjaissa paikallaan koko asiointiajan niin, ettei sitä kukaan huomioi. Itse olen ottanut tässä toisenlaisen linjan. En ole huomannut siitä Oonalle olevan minkäänlaista haittaa. Salilta lähtiessä se opastaa aivan normaalisti, eikä rentoutumishetkellä ole mitään negatiivista seurausta koskaan ollut. Se enemmänkin virkistää koiran aivotoimintaa ja työtarkkuutta. Tämä on niitä asioita, jotka herättävät mielipiteitä puoleen ja toiseen riippuen ihmisestä. Ja on varmasti myös koirakohtaista. Meillä kuitenkin tämä toimintatapa testattu ja hyväksi havaittu. Oona nauttii ja myös minä voin olla varma, että kaikki menee hyvin näinkin. On paljon tilanteita, joissa Oona saattaa makoilla useammankin tunnin paikoillaan valjaissa. Näitä on yleensä omat opiskeluun liittyvät hetket. Silloin koira pötköttää pöydän alla, ja kummasti se rauhoittuukin kuuntelemaan luentotilan edessä puhuvan ihmisen juttuja. Sellaisissa paikoissa, joissa sen on mahdollista päästä hengähtämään työnteosta tauolle, annan sille siihen luvan ihan mielelläni. Onhan ihmisilläkin lounas- sekä kahvitauot. Oonalle parasta rentoutumista on juurikin se, että se saa nauttia (tuttujen) ihmisten huomiosta ja läsnäolosta.

Sain pari kuukautta sitten ulkomaantuliaisena lahjaksi Oonasta maalatun taulun. Oma silmäni ei riitä erottamaan muuta kuin epäselvänä kuvan, joten en osaa sanoa, kuinka paljon se Oonalta lopulta näyttää. Monista muiden kommenteista päätellen maalaus on hyvinkin onnistunut. Oonasta napattiin jossain vaiheessa kuva, josta mallia katsoen taulu on suoraan Rodoksella maalattu. Toisilla on kyllä silmää ja taitoa tehdä tällaisia töitä.

Oonan
Facebook-sivulla
on lisättynä aiemmin blogissa mainitsemani Oonan possunkorvanodotusvideo. Ei se ehkä ihan tarkimmasta päästä ole, mutta kyllä siitä selvän jotakuinkin hyvin saa. Ainakin äänet kuuluvat. Jännä miten aina possunkorvan nähdessään koira sekoaa, eikä meinaa nahoissaan pysyä. Mutta kun kamerat laitetaan päälle, ollaan niin vaisua ja ujoa että... Nytkin sain sitä houkutella hieman esiintymään, mutta melko laimeaksi se jäi. Joskus sen saa yllätettyä kyllä, mutta ne kerrat ovat aika harvassa...