Oona on erittäin fiksu ja kekseliäs koira. Sille on helppo opettaa niin uusia kulkureittejä kuin myös temppuja. Yleensä opeteltava asia käydään muutaman kerran läpi, ja koira tajuaa todella nopeasti mistä on kyse ja tarttuu innoissaan uuteen asiaan. Ensimmäisimpiin temppuihin, joita itse sille olen opettanut, on kasin teko. Tosin eipä kamalasti olla temppuihin aikaa käytetty, enempi on toki hyötyä sekä Oonalle että minulle käydä harjoittelemassa valjaissa erilaisia reittejä ja saada koiralle toimintaa sitä kautta. Vaikka tottakai itse on tiedettävä ja oltava aina kartalla minne milloinkin ollaan menossa, osaa Oona uudetkin reitit melkein silmät kiinni muutaman harjoituskerran jälkeen. Sillointällöin on kivaa vaihtelua kokeilla jotakin "turhempaa", tai sellaista, jota ei välttämättä tarvita mutta koira kuitenkin mielellään ottaa uutta tietoa vastaan. Tuossa kasissa se tekee siis jalkojen välistä pujottelemalla kasin muotoisen kiekuran. Sitä tehdään vain silloin, kun makupalana on possunkorva tai jokin muu herkkupala, joita meillä kyllä melko harvakseltaan nautiskellaan. Oonalla on hyvin tarkka ruokavalio jota noudatetaan, mutta välillä voidaan palkita myös herkuilla. Ja kun possunkorva otetaan esille, ei koira meinaa pysyä nahoissaan ja kasi tulee melkein pyytämättäkin :)
Vaikka Oona, kuten muutkin, tai ainakin taatusti suurin osa labradorinnoutajista ovat erittäin ahneita ruoan perään, on meillä otus malttanut mielensä ja oppinut pitämään kinkkusiivua kuonon päällä sen aikaa, kunnes annetaan lupa. Jotenkin en raaski tätä tehdä yleensä, koska jotenkin tuntuu, että herkkupala kuonolla tuollaisella hajuaistilla tuo sellaisen veden kielelle, että melkein alkaa harmittamaan koiran puolesta :) Eikä meillä tosiaan kinkkusiivujakaan usein nautiskella, ne eivät kuulu ruokavalioon. Oona saa päivittäin kahdesti oman annoksensa / vuorokausi, joka on Royal Caninin kuivamuonaa, eli papuja, kuten meillä näitä kotona kutsutaan :) Jotkut ovat joskus hämmästelleet ja kummastelleet, kun puhun koiran syövän meillä papuja. Ei siis oikeita papusia, vaan ihan omaa ruokaansa. En tiedä miksi ne on meillä nimitetty pavuiksi, eiväthän ne edes muistuta millään tavalla papua. No. Kinkkusiivu pysyy kuin pysyykin nokan päällä :)
Oona on päässyt mummonsa (eli minun äitini) luokse viime aikoina useasti, kun ollaan käyty siellä kyläilemässä. Ympäristö on alkanut siis tulla tutuksi. Tänään kokeilin ensimmäisen kerran, osaisiko Oona mennä parkkipaikalta suoraan mummolansa kotiovelle. Asunto sijaitsee rivitalossa, eli ovia on monta ja kokeilin, tajuaisiko se mihin tulee mennä ilman, että ohjeistan sitä mitenkään muutoin kuin sanomalla, että mennään vain ovelle. Eikä tarvinnut mitään muuta ohjeistusta tai käskyjä. Koira kulki reippaasti häntä heiluen kääntyen suoraan oikealle ovelle. Kun se on valjaissa ja työssä, se kuuntelee tarkkaan ja ottaa tiedon vastaan jo hyvin pienistäkin eleistä. Oonasta huomaa selkeästi sen, että jos mukanamme on muita, sen keskittyminen usein herpaantuu jossain vaiheessa ja se kiinnittää huomionsa toiseen ihmiseen. Se selvästi tajuaa ja tietää kuka kuuluu meidän porukkaan ja erottaa heidät niistä ihmisistä, jotka ovat pelkkiä ohikulkijoita. Ja kun ollaan liikkeellä kahdestaan koiran kanssa, se ei huomioi edes ohikulkijoita vaan toimii pilkuntarkasti kuten ohjeistan sitä tekemään. Välillä vastaan tulevat koirat ovat se heikko kohta, joita pitää saada vilkuilla. Pelkkä vilkaisu ei niinkään haittaa, mutta jos niitä jäädään tuijottelemaan ja keskittyminen on aivan muualla, komennan olemaan kyttäämättä ja koira palaa taas takaisin maanpinnalle ja kiinni työnsarkaan. Ja kun mukana on matkassa muitakin, esimerkiksi ystäviäni, tulee heidän kulkea aina minun ja koiran takana, että koira saa työskentelyrauhan ja hoidettua työnsä mahdollisimman normaalisti.
Maaliskuun ajan mukana kuvioissa oli mummolassa myös hoitokoira, jonka kanssa Oona sai ystävystyä. Toinen oli hyvinkin halukas ja innokas nuuskimaan ja tulemaan todella liki Oonaa, joka alkoi jossain vaiheessa ärsyttämään, jolloin Oona taisikin murahtaa ja tilanne rauhottui. Mutta hyvät ystävykset näistä kuitenkin tuli ja Oona onkin tainnut olla nyt ihmeissään, kun kaveri ei olekaan enää paikalla kun ollaan kylään menty.
Olin jokin aika sitten ostoksilla eläinkaupassa. Taisinpa tehdä ihan tavalliseen tapaani koiranruoka- ja kissanhiekkaostoksia, kun vastaan tulikin ihan uudenlainen tuttavuus.
Pullo sisältää siis koirille tarkoitettua olutta. Alkoholiahan siinä ei luonnollisestikaan ole, mutta kyllä siinä vähän jotain oluen tuoksun tapaista olin haistavinani. En ollut aiemmin kuullut moisesta, joten pakkohan se oli matkaan ottaa. Hintaa tuolle en tarkkaan muista, mutta jotain muutaman euron luokkaa se taisi olla. Myyjä liikkeessä sanoi, että tuota voi tarjota myös kissoille, ettei kaikkea ole pakko koiralle juottaa kun tiedustelin, olisiko paha jos pienemmätkin karvakerät saisivat osansa. Kalja ei kuitenkaan kelvannut meidän
Kissaherroille
joten Oona sai koko huurteisen itselleen kolliherrojen vain nyrpistellessä nokkiaan vieressä. Taitaa ihan tavallinen ihmisten olut kelvata pojille paremmin, kun kerran piti oluttuoppi pöydältä pudottaa ja rynnätä siitä litkimään lattialle. Meillä saa oikeasti olla tosissaan varuillaan, etteivät kissat pääse olueen käsiksi. En käsitä mikä niitä siinä kiehtoo, mutta kovasti tuntuisivat oluen perään olevan, jos en pitäisi visusti piilossa. On kuitenkin tuotettava kissaherroille pettymys - ehdoton ei :) En antanut kaikkea kerralla omaansa Oonalle, vaan pullon sisältö taisi mennä kolmessa osassa sillointällöin nautittuna. Ja kuten arvata saattaa, sehän kelpasi. Tästä ostoksesta on aikaa jo reilusti, se taisi olla viime alkusyksystä ja sen jälkeen en ole ostanutkaan. Ehkäpä pääsiäisen kunniaksi voisi koiraa hemmotella.
Loppuun vielä kuva Oonasta syksyisissä maisemissa. Täällä meillä päin on ihania lenkkipolkuja rannan läheisyydessä, joissa on ihana lenkkeillä varsinkin juuri syksyisin kun lehtikasoja on joka paikassa. Päästin Oonan irti jaloittelemaan. Olisipa jo syksy taas... Tosin ihana kesäkin on vielä edessä ennen sitä :)
Yritetään palata taas pian, ainakin vähän nopeammin ja tihentää postaustahtia. Kuviakin koitetaan ottaa tapahtumista ja niitäkin lisäillä mukaan, ettei tulisi pelkkää tekstiä, kuvat kun kai kertovat enempi kuin tuhat sanaa... :)
